Matikkatarmo                 

Matematiikan, fysiikan ja kemian opetusta edistyneille ja tukea tarvitseville

Pii



Ajankohtaista: Matikkatarmolta saat apua mm. näihin:

Matematiikan, fysiikan ja kemian ylioppilaskokeet

Teknillisten alojen pääsykokeet

Lääketieteellisen alan pääsykokeet

Kauppatieteellisen alan pääsykokeet (talousmatematiikka)

Psykologian pääsykokeet (tilastotiede)

Hoitoalan opintojen lääkelaskut


Ammattiopinnot

–Lääkelaskut

–Tekniikan alan matematiikka ja fysiikka

–Yksin tai ryhmässä

–Helsinki, Espoo, Vantaa, Tampere

Opetusta tarpeiden mukaisesti

Tarjoamme tukiopetusta ammattiopintoihin liittyvissä matemaattisissa sisällöissä, kuten hoitoalan opintojen lääkelaskuissa ja tekniikan alan matematiikassa.

Opetuksessa keskitymme nimenomaan oppilaan oman ammatin kannalta olennaiseen osaamiseen. Jos oppilaalla on aiemmin jäänyt aukkoja esimerkiksi matematiikan osaamisessa, voi matematiikan perustaitojen vahvistaminen olla suureksi avuksi myös ammattikursseilla pärjäämisessä.

Tarjoamme opetusta pääkaupunki­seudulla ja Tampereella. Opetus järjestetään pääsääntöisesti joko opettajan tai oppilaan kotona, tarvittaessa myös muissa soveltuvissa paikoissa.

Yksin tai pienryhmässä

2-5 hengen ryhmille hinta on oppilasta kohden edullisempi. Tule opetukseen vaikka kaveriporukassa! Tarkemmat hintatiedot löydät hintataulukosta.

Opettajat

Opettajamme ovat matematiikan, fysiikan, kemian, lääketieteen, teknillisten alojen ja kasvatustieteiden ammattilaisia ja pitkälle edenneitä opiskelijoita, joilla on monipuolista kokemusta opetuksesta. Tavoitteemme on ymmärtää ja paneutua kunkin oppilaan yksilöllisiin ongelmiin ja tavoitteisiin.



Hinnasto
Opettajat
Yhteydenotto



© 2011–2020 Matikkatarmo | Ota yhteyttä