Ammattiopintojen tukiopetus

  • Lääkelaskut
  • Tekniikan alojen matematiikka ja fysiikka
  • Yksin tai ryhmässä, livenä tai etänä
  • Helsinki, Espoo, Vantaa, Tampere ja etäopetus

Yksilöllistä opetusta tarpeiden mukaisesti

Tarjoamme tukiopetusta ammattiopintoihin liittyvissä matemaattisissa sisällöissä, kuten hoitoalan opintojen lääkelaskuissa ja tekniikan alan matematiikassa.

Opetuksessa keskitymme nimenomaan oppilaan oman ammattialan kannalta olennaiseen osaamiseen. Jos oppilaalla on aiemmin jäänyt aukkoja esimerkiksi matematiikan osaamisessa, voi myös matematiikan perustaitojen vahvistaminen olla suureksi avuksi ammattikursseilla pärjäämisessä.

Yksin tai ryhmässä, livenä tai etänä

Opetus voidaan toteuttaa joko yksilöopetuksena tai pienryhmässä. Tule opetukseen vaikka kaveriporukassa! Pienessä ryhmässä oppiminen on tehokasta ja hinta on oppilasta kohden edullisempi. Ryhmätkin pidetään aina tarpeeksi pieninä, jotta jokaiselle riittää yksilöllistä huomiota opetuksessa.

Livenä tai etänä

Tarjoamme lähiopetusta pääkaupunkiseudulla ja Tampereella, minkä lisäksi myös etäopetus onnistuu mihin päin maailmaa tahansa.

Lähiopetus järjestetään pääsääntöisesti joko opettajan tai oppilaan kotona, tarvittaessa myös muissa soveltuvissa paikoissa. Tampereella on mahdollisuus opetukseen myös Keskustorin laidalla sijaitsevassa opetustilassa.

Kokeneet opettajat

Kaikki opettajamme ovat joko matematiikan, fysiikan, kemian, teknillisten alojen ja kasvatustieteiden ammattilaisia tai pitkälle edenneitä opiskelijoita, joilla on vähintään 10 vuotta kokemusta opetuksesta. Matikkatarmon opettajien tavoitteena on paneutua ja antaa ratkaisuja kunkin oppilaan yksilöllisiin tavoitteisiin ja haasteisiin. Tutustu tästä opettajiimme.