Kimmo Puikkonen

opetettavat aineet
matematiikka, fysiikka, kemia

kouluasteet
peruskoulu, lukio

erikoisalat
yläkoulun matematiikka, fysiikka ja kemia

opetusalue
pääkaupunkiseutu

Olen Espoossa asuva matematiikan, fysiikan ja kemian lehtori. Lisäksi olen opettajanurani aikana opettanut n. 35 vuoden ajan tietotekniikkaa. Kaikkiaan 37-vuotinen, yhtenäinen opettajanurani päättyi 1.8.2017 eläkkeelle siirtymiseen.

Minulla on tilastotieteestä yliopistollinen arvosana, ja olen opettanut monia vuosia tilastotiedettä sekä peruskoulussa että lukiossa (matematiikan kursseihin liittyen).

Olen ollut suosittu opettaja ja tämän perusteella minulle on myönnetty v. 2004 Nurmijärven kunnan Costiander-palkinto (Aleksis Kiven opettajan, Malakias Costianderin mukaan) “Nurmijärven nuorison hyväksi tehdystä opetus- ja kasvatustyöstä”. Tietysti olen kohdannut urani aikana monenlaisia nuoria ja oppijoita.

Pitkän urani aikana olen nähnyt, miten opetusmenetelmät ovat monipuolistuneet ja hyödyntävät yhä enemmän tietokoneohjelmia. Olen myös nähnyt tietokoneiden tulemisen kouluihin ja ohjelmistojen monipuolistumisen. Olen ollut myös päättämässä “ensimmäisten tietokonesukupolvien” valinnasta Nurmijärven kunnassa.

Koska olen kiinnostunut opettamisesta edelleenkin, niin 1.8.2017 lähtien minulla on paljon aikaa antaa yksityistunteja tukiopetuksen ja kokeisiin preppauksen muodossa. Olenhan toki opettajanurani aikana antanut paljon tukiopetustunteja sekä yksittäisille oppilaille että oppilasryhmille. Olen iloinen kun opetettavani oppii ja menestyy.

Lisäksi minulla on laaja näkemys kouluista eri puolilla maapalloa. Toinen ammattini on nimittäin matkaopas, ja tässä tehtävässäni olen yksi niistä n. kymmenestä suomalaisesta, jotka ovat käyneet vähintään yhden kerran maailman kaikissa valtioissa (195 + Suomi). Suunnittelemillani ja johtamillani matkoilla minulla on ollut mahdollisuus tutustua kymmeniin kouluihin ympäri maailmaa. Olen johtanut ryhmiä yli 150 maahan. Tätä opaskollegani pitävät maailmanennätyksenä.

Koulutyön ohella ja matkoihin liittyen olen myös johtanut joitakin ja osallistunut useisiin kansainvälisiin kouluprojekteihin.

Aikaansaannoksiani löytyy myös laittamalla Googleen hakusanat Kimmo Puikkonen.

Kimmo Puikkonen

koulutus:
FM (matematiikan, fysiikan, kemian ja tietotekniikan opettajan pätevyys).

opetuskokemus:
Yhteensä 37 vuotta matematiikan, fysiikan, kemian, tietotekniikan ja tilastotieteen opettajana perus- ja lukioasteilla.

intohimot opetuksessa:
Oppilaan kehityksen ja menestyksen tukeminen.

viralliset:
Kimmo AJ Puikkonen
Y-tunnus 2833182-1